On se kumma juttu, miten eräs juuri 3 vuotiaaksi kääntynyt tamma voi miehen päähän tuottaa ajatuksia positiivisessa ja negatiivisessa mielessä. Niin miksi? Tiistaina DS ja hevosenhoitaja Paula matkasivat kohti Antero Tupamäen Laukaan klinikkaa. Seuranaan jo ratoja kolunnut Skinbiten.

Virushörhelön tai minkä lie kyrmyniskanäkertäjän aiheuttama hiittien jälkeinen pulssin nousu, märkinyt silmä ja kaikki muut vähänkään sairauteen liittyvät aivastukset ja hevoselle ominaiset korahdukset oli alitajuntani rekisteröinyt ja olihan siinä hiukan orpo olo, kun missiä viedään kuuluisalle konitohtorille tsekkaukseen. Tässä tapauksessa hyvässä merkityksessä tämä sana konitohtori.

Tupamäki teki hevoselle kattavan vuosikatsastuksen ja totesi tamman kutakuinkin terveeksi, mitä nyt tyttö on vielä jaloistaan kasvurajojen suhteen vaiheessa. Paula varmaan sai kännykkärallista päivän aikana enemmän kuin tarpeekseen, sen verran kovaa ringalingiä se oli. Minun puoleltani.

Mitäs sitten... Seuraavat pari kuukautta hiotaan hissukseen hevosen ehdoilla peruskuntoa ja annetaan neidin kasvaa rauhassa. Saapahan nämä mieltä askarruttavat lääkärikäynnit jo piisatakin hetkeksi, sen verran hektisiä päiviä ovat. Eipä silti, Tupamäen raportti oli lääkärille harvinaista, siitä sai ihan selvää. Ei ollut hienoja latinankielisiä nimiä vaan ihan härmäläiselle uppoavaa tekstiä.